sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kohti syksyn tavoitteita

Heissan!

Tässä taas vähän kuulumisia...
Kesä tuli, kesä meni, mutta onneksi siitä jäi lämpimät muistot.
Treenit on kulkenut koko ajan ihan hyvin, vaikka ruokapuoli onkin lepsunut. Salikäyntejä ei ole jätetty väliin, vaan sinne on välillä raahauduttukin... kyllä se olo yleensä paranee, kun pääsee hommiin. On ollut kiva treenailla Herttoniemen Foreverillä ja nähdä sitä vanhaa hyvää henkilökuntaa, joista niin monesta on tullut jo ystäviä mulle <3 Toivottavasti ovat siellä vielä pitkään meitä varten.

Aivan mahtavaa löytää sellainen treenipaikka, jonne on hyvä mennä ja voi tuntea, että Tää on MUN sali :) Salilla ku tulee treenin lisäksi hengailtua niin paljon muutenkin nykyään ihan vain kavereita tavaten.
Käytän hyödykseni siellä myös muita palveluita. Herttoniemen Foreverillä on ihan super hyvä Hieroja; Jonna Huotari , joka todellakin avaa kaikki lihasjumit, joita tässä kropassa esiintyy. Yritän käydä  Jonnan luona vähintään kerran kuussa huoltamassa kroppaa, jotta treenit menisi täysin perille. Monelta isommaltakin lihaskimpulta olen kuullut ihmettelyä tuon pienikokoisen neidon raudanlujasta ammattitaidosta ja voimasta.
Lähetinpä Jonnan käsittelyyn juuri omankin murun :D <3

Hieroja Jonna Huotari, ajanvaraukset p. 040 743 68 83

 Täällä, kuten monessa muussakin perheessä elettiin jänniä aikoja tuossa pari viikkoa sitten, kun pikkuiset ekaluokkalaiset astelivat koulutielle... Lara, mun nuorin rakkauspakkaus on jo kasvanut niin isoksi, että oli aika aloittaa täysin uusi maailma :) <3 Jännättiin yhdessä ja edellisestä yötä ei meinannut tulla mitään... Pirteenä sitten päästii koulutielle <3



Jotta tää ei nyt mene ihan perhe-elämäksi niin palataan siihen olennaiseen tässä blogissa.
Onnistuin tässä jotenkin hankkimaan itselleni Angiinan ja lääkäri antoi pari viikkoa treenitaukoa.
Ensimmäinen päivä asian tiedostaen oli aika kamala... Tiesin, että edessä on pitkät kaksi viikkoa ja monta turhautumisen tunnetta. Tuli jopa ajateltua miten tää blogikin joutuu nyt taas pidemmälle tauolle, kun ei ole mitään treenijuttuja teille jaettavaksi.
Seuraavan päivän korkea kuume kyllä palauttikin maan pinnalle ja oli ihan hyvä vaan olla! :D



Kun sairastuu näinkin pikkuisen, mutta tulee voimattomaksi, niin on ihana huomata kuinka ne omat ihmiset ovat lähellä ja mieltä lämmittää pienikin tarjottu apu ja voinnista huolehtiminen :)
Jos en silloin muistanut kiittää niin... Kiitos ihanat <3 ;)


5 päivän jälkeen oli kyllä jo oma mieli siinä vaiheessa, että salille oli päästävä! Edes vaan vähän hinkkaamaan pikku painoilla... hih (en tainnut uskoa tuota edes itsekään)

eka saliaamu :D

Hirmuisella innolla salia kohti ja jonkinmoista selkä-rinta treeniä alle. Ihan oman fiiliksen mukaan menin ja huomasin kyllä ettei kunto ollut ihan kohdillaan.



Hiki puski vähästäkin, joten lyhyt treeni... enemmänkin omalle päälle kun kropalle :)






Lyhyt selkä-rinta treeni:
Ylä talja 3 x 10
Ala talja 3 x 12-15
Kulmasoutu kp 3 x 10
Ristikkäistalja rintaa 4 x 10-12
Penkkipunnerrus kp 3 x 10

1-3 min palautuksilla, lämmittelysarjoja ei ollut koska painot pidin koko ajan aika keveinä

Nyt kesä on virallisesti ohi ja syyskuu kolkuttelee ovella.
Siinä alkaa taas miettiä niitä monia grilliruokia ja juomia, joita mennyt kesä toi mukanaan. En oikein hirmuisesti ole kiinnittänyt huomiota mitä kaikki se rentoilu on tuonut mukanaan. Nyt on aika kiristellä ja aloittaa taas rasvanpoltto ainakin 4-5 kg verran.

Kesä näkyy keskivartalossa... auts! Mutta kivaa oli! :D


Vaa'alla on taas käyty ensi kerran moneen viikkoon (79,2kg) ja kaikki kesäkilot tuntuu olevan tuossa keskivartalossa, joka ei todella ole enää mitenkään kireä eikä näy palan palaa (järkyttävä peilikuva). Vaikka ei sen väliä, kunhan tekee taas asialle jotakin silloin kun se itseään häiritsee.



Tänä aamuna kävin ensimmäisen aamuaerobisen ennen salitreeniä. Fiilis oli mitä mahtavin ja kun kävelin Herttoniemenrannassa, tuli ihan Flash back-tunne siitä kun kuvasin Jutta ja puolenvuoden superdieetit ohjelman alussa videolle ekaa aamuaerobista... Aivan mahtavaa! n. 5 krt / vkossa lenkille niin kyllä se kesärengas siitä häviää.
Sen verran erilailla menen aerobisten kanssa, kun tavoitekiloja on nyt sen verran vähän pudotettavana, että aamupalan syön ennen lenkkiä, jotta pääsen sitten salille siitä rakentamaan vähän lisää lihaa ;)

Tavoite:
Paino alle 75 kg
Vatsa taas kireäksi
Lisää lihasta

Tänään oli mm. pakaratreeniä


Päätettiin ystäväni kanssa ottaa yksi posekuva, jo legendaariseksi tulleessa "pose veskissä" ja pakko taas todeta miten erilaiselta sitä näyttää kun vähän "ottaa asentoa" ja on treenivaatteet yllä...
Niin ne hämää omaakin silmää :D


Treeniä treeniä treeniä... Niistä on Aysen viikot tehty. Kuinkas teillä?Joko kesä on lusittu?

Kiinostaisko teitä tässä lähellä olevat (?) lähteä joku päivä yhteiselle lenkille kävelemään sellainen 10km lenkki? :D

Ihanaa viikkoa!

-Ayse

sunnuntai 10. elokuuta 2014

"Jol onni on... "

... siitä vapaasti nauttikoon!" 



Viime kirjoituksesta on mieliala ja asiat muuttunut hirmuisesti...


Jaksaa taas vähän pelleilläkin ;)

Niitä tärkeitä päätöksiä tosiaan tein ja kaikki päättyikin aivan toisella tavalla kuin olin ajatellut ja valmistautunut. Olin valmistautunut luopumaan ja tein kovasti työtä sisimmässäni päästääkseni irti. Onneksi minun päätökseni saikin todellisuuden kolahtamaan (vihdoinkin) mitä tässä todella halutaan ja mistä ei olla valmiita luopumaan. Nyt vierelläni on maailman ihanin ihminen :) <3


Viikko on mennyt ihmetellessä  sitä mitä tässä nyt oikein tapahtuu ja miten kaikki asiat saadaan loksahtaa arkeen, mutta onnellisena vain aion nauttia joka hetkestä. Huh! Pääasia, että nyt ollaan onnellisia... Ja Me <3


4.8.2014 kuntokuva

Arvatenkin salilla treenistä nauttii taas aivan eritavalla, kun ei tarvitse puskea ketutuksen ja itkun välillä. Eräät ystäväni salilta toivoivatkin tuossa aiemmin, että olisi mahtavaa jos saisin taas pitkästä aikaa treenata puhtaasti treeni-ilosta, eikä pahaan oloon avuksi. Nyt voi sanoa, että treenaan taas puhtaasta ilosta :)  Kiitos tuestanne erityisesti Mediha, Rane & Riina ja Susku ... Jaksatte kuunnella, tsempata ja näpsiä kuvia treeneistä :D

Olka-rintatreenissä oli taas tekemisen meininkiä




 Viikolla on tullut treenattua jalkoja pariin kertaan, selkää kerran ja ojentaja-olka-rinta-vatsa treeniä. Olkatreeni on kyllä mulla ihan namia ja nautinkin todella kun poltteli treenin jälkeen niin mahtavasti ja tunsi todella, että nyt on tehty kaikki voitava. Ranteen kanssa on otettu rauhallisesti ja rajoitettu joitakin liikkeitä ja hauista en pysty vielä tekemään ollenkaan, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa.
Instagramissa on taas muitakin kuvia ja joitain videoita @SUPERDIEETTIAYSE


Ruokavaliossa olen käyttänyt peruspohjaa vaikka viikonloppuna tuli kyllä taas poikettua siitä. Syksylle olemme sopineet tiukennuksen, eli nyt vielä hieman nautitaan elämästä ja otetaan rennommin :)
Kunhan viikolla muistaa pitää ruokavaliosta kiinni, ei pieni lipsuminen viikonloppuna ole vielä katastrofi. Kisoja kohden toki tälläinen ajatusmalli ei toimi, joten korjausliikettä tulossa ;)

Kylläpä näitä textejä tuleekin, vaikka elämä on hieman taas ravistellut tämän typyn venettä :) Kiva, että seurailette mukana.
Muksaa viikkoa teille kaikille... Nautitaan elämästä, pus! <3









- Ayse