sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Superdieettitapaaminen, pari pitkää viikkoa... ja monta kuvaa

Hui miten aika kuluu!
Pari viikkoa on vierähtänyt ihan treenin, työn ja arjen lomassa.
Instagramia olen päivittänyt jonkin verran kuvia, kun siellä se tapahtuu niin nopeasti... mutta nyt olen taas koneen äärellä ja jakamassa kuulumisia blogin kautta.

Viime viikosta on jäänyt mieleeni pääosin työtä ja treeniä. Vappu tuli ja meni, eikä silloin herkuteltu simalla tai munkeilla :) Sali treenit tuli kaikki tehtyä, mutta aerobiset kärsi kovasti. En oikein nyt pääse niihin käsiksi :/

Aamupose 3.5.2014 Tampere here I come!

Viikko sitten lauantaina meillä oli kokoontuminen Superdieettiläisten kanssa Tampereella pitkästä aikaa <3 Mukana oli Neloselta kuvaustiimi, joten johonkin varmasti tulee kuulumisia myöhemmin.
Oli todella ihana nähdä mitä kaikille kuuluu ihan livenä, sillä muutenhan olemme yhteyksissä lähes kaikki viikottain :) Meillä on oikeasti aika mahtava porukka edelleenkin kasassa! :)

Kuva; Kille Kujala
WFC treenailemaan ilmestyi lisäkseni, Jarna, Mira, Tiina ja Petteri, sekä tietysti  iki-ihana Jutta Gustafsberg ja 4 Fitfarmin tykin kovaa personal traineria; Mari, Anna, Harri ja Kille.
Osa teki aivan hullun jalkatreenin ja osa olkatreeniä... Juu, siellä jälkimmäisessähän minä painelin kun lemppari treeniä oli tarjolla :D






Olkatreenin veti Mari ja Anna ja kyllä täytyy sanoa että oli hyvä, tehokas treeni! Ensimmäisen  kierroksen jälkeen oli jo hyvä hiki.... ja siitähän treeni vasta alkoikin :D



Kovan treenin jälkeen seuraan liittyi vielä Superdieettiläisistä Miia, Katja ja Jani.

Kille & Kille's Angels :D

Illastimme Ravintola Comossa, Tampereen keskustassa ja saimme oikein herkullista ruokaa. Itsekin nautiskelin oikein jälkkärin kera koko aterian... Ei varmasti olisi pitänyt, mutta oli sen verran ainutlaatuinen tilaisuus, että tein päätöksen nauttia päivästä täysillä.

Tarviiko kertoa mitä tämä on :P No sitä ihanaa juustokakkua


Viikonloppuna vielä "sokkotreffit" päälle ja viikko oli aika lailla siinä :D
Yep! Olen päättänyt olla rohkea ja tavata ihmisiäkin tässä projektin aikana ja elää elämääni. Viimeksi jäin sellaiseen "superdieettikuplaan" että en antanut aikaa edes lähimmille ystävilleni. Nyt haluan yrittää luoda elämän tämän kaiken ympärille :)

Ruokailut meni aikalailla väärin koko viikonlopun ajalta ja ne sitten näkyivätkin maanantain mittauksissa epämukavina hyppyinä. Jokaiseen mittaan sai lisätä +1cm ja painokin heitti pari kiloa :/
Valmentajalta tuli odotetusti harmistunut viesti takaisin... Aika tavata valmentaja lähiaikoina ja jutella vähän tilanteesta.

5.5.2014 Hups! Tässä teille fitnesstä :/ :D


Uusi viikko. Pikainen korjausliike ja taas ruodussa.
Vähän piti heittää toppia pois että kokeiltiin saadaanko selkää näkyville...
Treeniä on tullut tälle viikolle ihan jokaiselle päivälle...
Pari ylimääräistä salitreeniä tuli, kun menin salille tekemään aerobista, mutta painot veivätkin taas mennessään...

Muistin jopa venytellä, että pääsin salille :D
 Tykkään niiiiin kamalasti  nostella painoja, eteenkin yläkropan treeniä voisin tehdä vaikka joka päivä! <3



Valmentajani Mikko Korpeinen on aiemmin jo huomauttanut takaolkien treenitarpeesta ja nyt Tampereella siitä taisi mainita Harri tai Kille...  tai molemmat. Arvatkaa olenko nyt sitten vääntänyt joka treenin lopuksi vähän takaolille pumppia :)

Lauantaina, viikko juustokakun jälkeen, nappasin kyllä niin hyvän aamupose kuvan, että en mainannut itsekään tunnistaa siitä itseäni...mulla han on ihan hyvä käsivarsi ja olka :)

Nyt mä tykkään mun käsistä :D hih





Tänään oli Äitienpäivä ja sain viettää sitä ihan uudella tavalla. Meillä perinteisin kuuluu tehdä äidille aamupala ja tänään muisteltiin mitä kaikkea tuo aamiainen on ennen pitänyt sisällään :D Tänään oli kaurapuuroa marjoilla, maitorahkaa ja mehukeittoa ja vahvaa kahvia.... Ennen oli Dumlemuffineja, täytekakkua, croisantteja ja paljon juustoja ja leikkeleitä.... ja mitähän kaikkea vielä!? Huh huh, kyllä on paljon muuttunut. Enää en edes haluaisi aloittaa päivääni noilla :)

Salillekin pääsin treenailemaan etureisiä ja samalla tapaamaan tuttuja :) Sali onkin jo kuin toinen kotini hahahah...








No nyt on jo niin paljon juttua ja varsinkin kuvia, että teillä varmaan silmät kuivuu ruutua katsellessa :D


Huomenna aamulla mitat ja uudet kuvat...  Juttua varmaankin pukkaa niiden tiimoilta kunhan olette tiputelleet silmätippoja tarpeeksi tämän jutun jälkeen kuivuneille silmillenne :)

Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista alkavaa viikkoa!! Kertokaahan omia kuulumisia :) <3

-Ayse

ps. Muistathan, että jos kuulumisiani haluat seurailla muualtakin niin päivittelen myös Instagramissa nimellä SUPERDIEETTIAYSE ja facebookissa Ayse Altug :) ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti