maanantai 24. helmikuuta 2014

Odotettuja uutisia



Vihdoinkin se on päätetty ja päivämäärä lyöty lukkoon...

Seuraava 6kk valmennuskausi alkaa 28.3.2014 Super valmentajani Mikko Korpeisen tiukassa valvonnassa.
SuperValkku Mikko Korpeinen
Kuva; google


Tälle typylle aletaan rakentamaan bodyfitness vartaloa ja superdieetti iskee päälle taas. Kiloja on tiputettavana ja tiukkaa lihasta odotettavissa... Enkä varmasti jää kauaksi siitä haaveilemastani laulaja P!nk'n vatsasta ;) Ihan jo hykertelen onnesta ja olen mahdottoman malttamaton. Tahtoo aloittaa heti!

Salilla minua jumpatuttaa tuttu Mikko Leppänen (sorry Mikosta vähän vanhempi kuva, kun piti tietysti laittaa myös hänestä asennekuva ... eikä niin että Leppänen olisi vanha )

Asennekuva PT Mikko Leppänen
Kuva; google
Eli nyt on sellainen tiimi taas mun takana, että tavoitteessa ollaan ensi syksynä, kun astelen toivottavasti  PT koulutukseen ja olen lähempänä haavetta olla ylpeänä huipputiimissä mukana.

Samalla pahoittelen jo valmiiksi kaikille ystävilleni, että ensi kesäkin vietetään siis superdieetillä ja kesähippalot olen päättänyt jättää taas väliin.
Sukulaiset jättää Juhannusmaggarat hankkimatta minun osaltani ja ihan kaikki ovat tervetulleita lenkkeilemään aamuaerobisia kanssani Herttoniemenrannan kauniisiin maisemiin.
Salilla tavataaan taas tuttuja ja uusia kasvoja. Treenailen Helsingissä pääasiallisesti Helsinki Sports Clubilla ja Motivus Centterissä. Tampereella käydessä Wolf Fitness Clubilla

Siinäpä oli uutisia... oikein hyviä sellaisia!

Muistathan lisätä itsesi lukijoihin niin saat uudet päivitykset aina helposti luettavaksesi ja saat tulevat arvonnat tietoosi ajoissa ;)

Treeni-iloa kaikille!

-Ayse

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Levoton kroppa

 Törmäsin tällä viikolla itselleni uuteen ilmiöön. Levoton kroppa.

Alkuviikosta sain jo treeni-intoa takaisin ja salilla oli taas kiva treenata. Yöt eivät kuitenkaan sujuneet, vaan heräsin jo parin tunnin yöunien jälkeen niin etten yksinkertaisesti voinut maata sängyssä paikoillani. Teki mieli lähteä treenaamaan. Niinpä kävelin pimeässä asunnossa hetken aina ympäri ja menin nukkumaan, kunnes heräsin uudestaan ja sama toistui. Kaikki lihakset oli muutoinkin kipeänä kolmen peräkkäisen päivän koko kropan treenistä. Kävin siis toisinsanoen aivan totaali ylikierroksilla ja ainut tapa hoitaa tilanne oli laittaa treenikassi naulaan ja pitää pieni, kolmen päivän tauko.

Ensimmäisenä päivänä kävin salilla polkemassa kuntopyörää tunnin kevyehköllä tasaisella vastuksella. Toisena päivänä menin töiden jälkeen salille, puin treenivaatteet ja juttelin salin henkilökunnan kanssa reilun tunnin ja lähdin kotiin :D hahahaha... Eilen en tehnyt muuta kuin töitä... paljon töitä!

No oli se perjantainen sentään ihan sovittu juttu, sillä... töitä pukkaa lisää.
Ihana Laura Pukkila , joka työskentelee Helsinki Sports Clubilla on 21-vuotias Helsinkiläinen bodyfitnessmimmi, joka osallistuu ensimmäisiin kisoihinsa nyt huhtikuussa. Laura treenaa kevään Fitness Classiceihin, Body Fitness Junior-sarjaan ja haluaa, että laitan hänen hiuksensa ja meikin kyseiseen kisaan. Olin heti mukana! Tämä tyttö on mielestäni varma voittaja! Itse olen fiilistelemässä ja kannustamassa tuttuja kisoissa molempina päivinä. Wuhuu! Tulee niiiin mahtavaa! <3

Lauran blogia pääsee lukemaan klikkaamalla hänen nimeään jutussa.

Kolme päivää siis meni ja tänään pääsin taas salille yhden oikein hyvin nukutun yön jälkeen. En tosin tiedä sainko nukuttua 13h työpäivän takia vai parin päivän levon takia, mutta oikein odotin että pääsen jalkojen pariin.

Jennifer Lopez pyllyä hakemassa...

Tänään siis tunnin intervalli pyöräily (tässä vaiheessa jo reisissä ihana polte), sj. mavet 15/60 15/60 8/70 8/70 , superina 3 x yhden jalan kyykky 10 kpl vuorojaloin ja sumokyykky 24kg kahvakuulalla, sarjan välissä 2-3 min palautus.
Lopuksi vielä pikku herätys selälle ja superina kulmasoutu kp penkillä 3 x 10/15 molemmat puolet + vipunosto sivulle kp 10/5

Välissä tietty käytiin täyttämässä pulloa ja aina kerkee yhden tai pari posea vetää väliin ;)


Huomenna luvassa UUUUUuutisia ;)

Nyt lepoa ja toivottavasti koko yön verran!

- Ayse

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Tukemassa mukana...

Aysen Superdieetti-blogi on saanut tukijakseen GoExpo 2014 messut, joissa mukana esimerkiksi  Fitness Helsinki kilpailut.

GoExpo-messut järjestetään 7.-9.3.2014 Helsingin Messukeskuksessa.

GoExpo tarjoaa 10 :lle onnelliselle Aysen Superdieetti-blogin jäsenelle lipun tapahtumaan. Lipun arvo 16€.
Liput arvotaan sattumanvaraisesti seuraajien kesken 4.3.2014,  jolloin onnekkaiden nimet julkaistaan Aysen Superdieetti blogissa.

Ayse kiittää GoExpoa ja Helsingin Messukeskusta tuesta!

Minä olen ehdottomasti siellä, toivottavasti nähdään! :)

- Ayse


tiistai 18. helmikuuta 2014

Etsivä löytää

Huh! mitä päiviä takana ja onneksi onkin takana päin.

Viime lauantaina oli viikon ainut treenivapaa päivä ja rakas ystäväni tuli luokseni yökylään ja vietettiin vähän vapaata... noh... kaikesta :D
Kokkailtiin Thai-ruokaa, tai  minä en :D ja nautiskeltiin hyvää viiniä.
Niiin... kyllähän sen arvaa, että jotenkin tuo rentouttava ilta vaikutti treeneihin.

Bon apetit!
Ruoka, Tom Yum Ka, oli ystäväni kokkailuna aivan taivaallisen hyvää ja söin sitä jopa lisäannoksen. Ruokajuomana toimi perus seurusteluviini Lambrusco.
Sunnuntaina vielä jatkoin herkuttelua lastensynttäreillä ja nautiskelin hieman herkkuja sielläkin.
Sunnuntai-iltana sai oikein pakottaa itsensä liikkeelle, mutta menin, sillä treeniä ei jätetä väliin. Fyysistä estettä kun ei ollut. Vaikka viiniäkään ei tullut juotua niin hirmuisesti edellisenä iltana, niin sain kuitenkin jonkinlaisen henkisen krapulan ja treenimotivaatio vain katosi. Puf! Ei mitään :O
Päätin tehdä jalkatreeniä... siitähän tulee aina hyvä, eikös?
Koko tunti salilla oli aivan hirveää pakottamista jokainen liike ja sarja. Ei hyper ihanaa fiilistä, joka salin jälkeen on aina tullut. Kotiin ärsytystä kasvattamaan :/

Maanantaina oli pakko taas yrittää tsempata itsensä käyntiin ja lähdin salille etsimään treenimotivaatiota.
Tein kaikkea mahdollista, jotta jokin tuntuisi edes hyvälle...



Kuntopyöräilyä 10 min
(toistot/kg)
Kyykky 15/40, 12/40, 12/40, 10/40 ei, ei kulkenut
Mave 15/50, 15/50, 12/50, 10/50 ... noup!
Mave sj. 15/50, 15/50, 10/60, 10/60 ..blaaah!
Rinnalleveto+ylös työntö tangolla 12/20, 15/20, 15/20 vähän sykettä nousuun...
Prässi 15/90, 15/90, 15/100, 15/105
... tässä vaiheessa alkoi jo onneksi vähän olo helpottua ja halusi oikeasti jo jatkaa :)
(superina)
Askelkyykky kp 10/15, 10/15, 10/15
Kulmasoutu kp 10/7,5, 10/7,5, 10/7,5
(superina, super hitaasti)
Pystypunnerrus kp 10/6, 10/6, 10/6
Vipunosto sivulle kp 10/4, 10/4, 10/4

 *Vipunosto sivulle kp 15/3, 15/3, 15/3
Kyykky kahvakuulalla, hidas 10/20, 10/20, 10/20
Kuntopyöräilyä 5 min.

*ylhäällä pientä "nykivää" liikettä =toistot, alas vastuksen kanssa... Kiitos Rane!!!! )

Aikaa tuli vietettyä treenin parissa  1h 30 min. ja olin löytänyt paremman fiiliksen vaikka vieläkin jokin stoppasi ajatustasolla.

Tänään, tiistaina, heräsin selkä jumissa ja vanha rannevamma kolotti ikävästi. Sarkastinen ääni pään sisällä huutaa Hel****n hyvät huomenet. Mitähän mulle taas tapahtuu, missä Miss Positiivisuus?!

This is what I really love.





Mitä tehdä??? Mikä tähän auttaa???
Sali.
Heti salille aamusta treenailemaan taas kutakuinkin koko kroppaa ja lopuksi kevyitä lyöntejä säkkiin...
Ihan super hyvä olo! Treenimasis selätetty. Voittaja fiilis!!! :D Treeni-ilo taas löydetty ja nyt odotan, että ranne antaa paranemisen merkkejä, jotta pääsee oikein kunnolla takomaan. Boxing it is! <3

Mitä opin?

-Jätän seuraavalla kerralla alkoholin varmaankin pois tai ainakin mietin tarkkaan onko se ihan välttämätöntä.
-Menen salille, vaikka tuntuisi ettei ole mitään fiilistä tai vaikka edellinen treeni ei tuottaisikaan sitä jälki hyperfiilistä..
-Teen sitä mistä eniten tykkään
-En luovuta!

Viikonvaihde meni siis treeni-iloa etsiessä, mutta onneksi etsivä löytää ;)
Kuis teidän treenit? Miten sinä selätät treeni masennuksen?
Eiköhän tämä viikko tästä vain parane... See ya later!

- Ayse




torstai 13. helmikuuta 2014

Aamujumpalla...


13.2.2014 Kamppi, Helsinki

Kello oli 9 ja tapasin Motivus Centerissä, Fitfarm PTn Mikko Leppäsen yhtä iloisena kuin aina ennenkin.

Taas on mennyt hetki viimeisestä PT treenistä ja innokkaana odotin tulevaa yläkropan aamujumppaa.
Samalla kun otin juoksumatolla alkulämpöä, ehdittiin hyvin vaihtaa kuulumiset ja käydä läpi, mitä toiveita tänään olisi treenin suhteen.

Viime aikoina on tullut paljon treenailtua jalkoja, jotka ovat olleet se heikompi osa minulla ja onkin ihanaa taas palata yläkropan pariin. Nyt olikin siis tarkoitus saada hyvin tuntumaa yläkropan treeniin ja muistutella taas tekniikkaosiota, jotta liikkeet pysyy mahdollisimman puhtaana.

Olo oli reipas, vaikka en ottanutkaan tänä aamuna Shock latausjuomaani ennen treeniä vaan pullossa oli Sport drinkiä 40g sekoitettuna 0,7l vettä.




Aloitimme ylä -ja alataljalla superina. Kevyesti, enempi tekniikkaa läpi käyden ja oikean tuntuman saamista.
En sitten muistanut siinä vaiheessa lyödä Mikolle kameraa käteen, joten kuvat puuttuu :D

Ylätalja eteen 15/25, 15/25, 15/25, 15/25, 15/27,5
Alatalja kapea 15/35, 15/35, 15/35, 15/35, 15/40


Seuraavaksi superina kulmasoutu käsipainolla ja tangolla

Kulmasoutu kp 15/8, 15/8, 15/8, 15/8
Kulmasoutu tangolla 15/20, 15/20, 15/20, 15/17,5


Kun selkä oli saatu väsytettyä ja kello riensi aivan liian nopeasti eteenpäin oli aika siirtyä hauiksiin  ja ojentajiin... ja tietenkin superina

 Hauis alatalja 15/20, 15/20, 13/20, 12/20
Push-down 15/25, 25/20, 30/20, 17/25








Lopuksi  kävin vielä tekemässä vähän vatsaa... jalkojen nostoja



... ja ylävatsarutistuksia pallon päällä


Treenin lopuksi Whey+ 35g sekoitettuna 0,7l kylmää vettä.

Päivän paras treenikohta oli kyllä ehdottomasti taas Push-down... ihan lempparia :)



Loppupäivä menikin Kampaamo Tilassa työskennellen, joten ihan mahtava päivä taas!

Hullua, mutta työpäivän päätteeksi mieli teki jo uudestaan salille, klo oli kuitenkin jo yli kuusi ja ruokakauppa kutsui.
Onneksi huomenna aamulla pääsee taas 7.30 treenailemaan Herttoniemen Helsinki Sports Clubille ja vuorossa on olkatreeniä.

Superisti kiitosta taas Mikolle ja kiva jos joku muukin sai tästä treenistä jotain irti!

Mites sinä? Kuinkas sinun treenisi meni tänään? Mikä oli parasta?

- Ayse

maanantai 10. helmikuuta 2014

SuperdieettiAyse... yx kax, yx kax, kuuluuko?

Moikka, minä täällä... Ayse Altug, Ilta-sanomissa Lifestylepuolella blogia kirjoittanut superdieettaaja, Jutta ja puolen vuoden superdieetit ohjelmassa laihduttanut entinen sadan kilon keijukainen ja superdieettiayse Instagramissa  ...
Kaikkea tätäkin, mutta ensisijaisesti olen tietysti kahden ihanan tytön äiti ja kampaaja yrittäjä... siis ihan tavallinen tallaaja. Olen Nainen, joka haluaa tavoitella tosissaan kaunista vartaloa ja on valmis tekemään töitä sen eteen.





Viime sunnuntaina julkaisin haikein mielin Ilta-Sanomissa viimeisen blogikirjoitukseni. Onneksi kaikesta päättyvästä alkaa aina uusi kausi ja niin tässäkin tapauksessa.

Superdieetti on toistaiseksi ohi, mutta jo tämän tulevan kevään aikana aloitan uuden superdieetin ja treenikauden Fitfarmin Mikko Korpeinen valmentajanani ja Personal Trainer Mikko Leppäsen ohjaistuksella. Tämä tyttö saa treenata itselleen kauniit, erottuvat lihakset! Buyaaah!
Ajatuksena on kirjoitella ylös treenejä (myös kuvina), reseptejä ruokavaliosta ja kuulumisia Superdieetin jälkeisestä elämästä ja uuden superdieetin alkaessa sen kulusta.
Ennen kaikkea tämä on myös sitä omaa treenitsemppiä.
Sitä ennen treenailen kuitenkin ahkerasti ystäväni Eerikan kanssa, joka työskentelee Helsinki Sport Clublla Helsingin Herttoniemessä.




Se mihin pisteeseen tähtään vartaloni kanssa ei ole vieläkään avautunut, mutta töitä tehdään kunnes olen tyytyväinen. Enää ei ole niitä vääristäviä laseja silmillä, joten menneeseen ei ole paluuta.
Ajattelen, että sellainen vartalo, joka on lähes Bodyfitness kisakunnossa on se mihin mennään... Kisakuntoon... ehkä? ;)

Tästä lähdetään ;)


Tärkeintä on kuitenkin se, että syksyllä olisin fyysisesti siinä kunnossa, jotta voisin omasta mielestäni olla  valmis itse opiskelemaan Personal Traineriksi. Mielestäni PTn tulee olla niin hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta asiakas ei joudu kyseenalaistamaan hänen kykyä itse toimia ohjeistamissaan tilanteissa... täydellisesti.

Paljon on siis tulossa tämän vuoden puolella ja on mahtavaa jos seuraat mukana ja kerrot omistakin treenifiiliksistä tai jos vaikka kokeilit jotakin reseptiä, niin mitä tykkäsit :)  Tsempataan yhdessä!

Tällä viikolla pääsen Mikko L.n kanssa treenailemaan ja pitänee ottaa vähän käsitreenistä kuvia ;) Treeniuutisia siis tulossa

- Ayse